PALVELUT

Unettomuus, etenkin pitkään jatkuneena, voi olla lamaannuttavaa, turhauttavaa ja jopa pelottavaa. Unettomuuden kanssa ei kuitenkaan tarvitse, eikä kannata, jäädä yksin. Univalmentajan ohjauksella löydät sinulle sopivat keinot, joiden avulla nukkumaan menosta tulee taas mukavaa.

Mitä univalmennus on?

 

Univalmennus on henkilökohtaista, sinun tarpeillesi yksilöllisesti suunniteltua valmennusta, joka pohjautuu tutkitusti toimiviin menetelmiin, omaan tutkimustyöhöni sekä henkilökohtaiseen kokemukseeni. 

Tutkimalla erilaisia menetelmiä sekä testaamalla niitä olen luonut ainutlaatuisen valmennuksen, josta on apua myös pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa. Univalmennuksessani lähestyn unettomuuden hoitoa yhdistämällä hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) näkökulmia kognitiiviseen lähestymistapaan sekä NLP:n, eli neurolingvistisen ohjelmoinnin, menetelmiin. Näiden tutkittujen hoitokeinojen yhdistäminen tarjoaa ennennäkemättömän mahdollisuuden pitkäaikaisen unettomuuden kestävään hoitoon.

Olen paneutunut keinoihin lähestyä ihmistä kokonaisuutena unettomuutta hoidettaessa. Siksi univalmennuksissani huomioidaan myös hormonitoiminta, ravitsemustila sekä muut fysiologiset, hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Niillä on merkittävä rooli unen laadussa, eikä niitä voi unohtaa uniongelmien hoidossa. 

Univalmennus suunnitellaan aina asiakkaan yksilöllistä tilannetta ja tarpeita palvelemaan. Elämän eri lähtökohdat, ympäristöt ja kokemukset tekevät jokaisesta nukkujasta erilaisen.

Univalmennus toteutetaan verkon kautta videoyhteydellä, joten olet tervetullut valmennukseeni mistä päin Suomea, tai maailmaa, tahansa. Seinäjoella on mahdollisuus valmennustapaamisille myös kasvotusten.

UNIVALMENNUKSET

Minivalmennus

Kahden kerran Minivalmennus on nopea startti parempaan uneen. Henkilökohtaisen kirjallisen suunnitelman tukemana unen laatua on selkeämpää ja helpompaa lähteä itsenäisesti kohentamaan.

Lue lisää

Univalmennus

Neljän kerran Univalmennus tarjoaa henkilökohtaisen tuen väsyneelle tai levottomalle nukkujalle unen haasteiden työstämiseen ja unta tukevien konkreettisten muutosten käytäntöön vientiin.

Lue lisää

Eroon unettomuuden kanssa kamppailusta

Lempeä ja todistetusti toimiva HOT-pohjainen kolmen kuukauden unettomuuden hoito-ohjelma pidempään jatkuneeseen tilanteeseen, jossa uni ei ole parantunut yrityksistä huolimatta.

 

Lue lisää

Olet lämpimästi tervetullut univalmennukseen juuri sellaisena kuin olet.

Kenelle univalmennus sopii?

 

Univalmennukseni sopivat jokaiselle, jonka arkea ja hyvinvointia uniongelmat haastavat. Univalmennukseni on suunniteltu palvelemaan sekä pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsivää, kuin myös henkilöä, jolle univaivat ovat uusi haaste. Tai tilanteeseen, jossa uni kyllä tulee, mutta ei tunnu palauttavan ja olo on väsynyt.

Univalmennukseni on jaoteltu kolmeen vaihtoehtoon, joista jokainen on suunniteltu palvelemaan erilaista tarvetta. Mikäli epäröit, mikä valmennus sopisi sinulle, otathan rohkeasti yhteyttä niin voimme yhdessä kartoittaa sinua parhaiten palvelevan kokonaisuuden. Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse [email protected]

Epäröitkö, mikä valmennuksista voisi sopia sinun tarpeisiisi tai olisinko minä sinulle sopiva univalmentaja?

 

Voit painaa nappulasta tästä alta ja täyttää yhteydenottolomakkeen tai laittaa minulle sähköpostia [email protected] niin katsotaan lisää.

Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

OTA YHTEYTTÄ

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä sähköpostilistalleni saat hyödyllistä ja ajatuksia herättävää sisältöä parempien yöunien tueksi. Kuulet myös ensimmäisten joukossa uusista palveluistani.

Listalta pääset poistumaan milloin vain :).